15. syyskuuta 2012

Orava ja kehyksiä

Tämä BBD:n oravamalli tuli valmiiksi eilen. Kiireessä tuli jotenkin huonoja kuvia, mutta jospa tästä jotain selvää saisi:


Malli on siis BBD:n kirjasta "A Fine Collection", jossa on oma malli joka kuukaudelle, tämä on "September Gathering". Kangas on oikeasti vaaleaa kellertävänruskeaa (Edinbourgh linen sävy Sand), mutta tämä kuvaaminen ei tosiaan ihan nappiin onnistunut.
Työstä tuli aika pieni, vain kymmenen senttiä suuntaansa, koska kangas on melko tiheää. Mietin pistelisinkö 35 countille yhdellä vai kahdella säikeellä, ja olen tyytyväinen että päädyin kahteen, tuli kivan tiivis ja peittävä pinta. Minulla on yksi tosi suuri malli ja siihen tätä samaa kangasta odottamassa, joten ratkesi nyt asia senkin työn suhteen. Mutta sitäpä en saa aloittaa ennen kuin Lumikki on valmis...

Virpi lähetti minulle ystävällisesti viimeistelykärpäsiä tässä vähän aikaa sitten. Vaikean paikan eteen joutuvat tässä osoitteessa, joten ei sovi odottaa että viimeistelemättömien laatikko yhtäkkiä tyhjenisi. Mutta jotain pientä on sentään tapahtunut, sellaista missä minä, laiska viimeistelijä pääsen mahdollisimman vähällä:


Tämän viime syksynä pistelemäni Marie Suarezin mallin sain aikaiseksi laittaa valokuvakehyksiin, ja nyt se koristaa käsityölipastoani.
Kehystämö on helppo ratkaisu laiskalle viimeistelijälle kun vaan raaskii raottaa kukkaronnyörejä...


Tämä hiljattain pistelty LHN pääsi kehyksiin, samoin viime talvena pistelty Plum Street Samplersin malli:


Ja vielä tämä vuosi sitten pistelty Blue Ribbon Designsin syysmalli. Nyt sekin pääsee viimein esille.
Siis, kun vielä saisi aikaiseksi lyödä ne naulat seinään. :)
Voi kun sais tuon oravankin joskus viimeisteltyä... Ideoita?


Syksyn tulo näkyy ainakin siten että olen ostanut ihan valtavat määrät neulelankaa... Muutama pieni työ on jo puikoillakin, ja tämä kauluri tuli valmiiksi:


Väsypäiviä varten piti olla joku superhelppo neule, ja ihan kelpo kaulanlämmitin tuosta Noki-langasta tuli.
Kivoja syyspäiviä, lehtien leijailua on kiva katsella! :)

IN ENGLISH; I´m sorry about bad pictures... I finished this little Squirrel from BBD book "A Fine Collection". I also finally got some older projects framed, they had been sitting in a drawer way too long.
Autumn has come and I have bought loads of yarn for knitting. I have socks and mittens on the way, and finished this super easy neckwarmer.

8. syyskuuta 2012

Vähän iso mutta muuten ok :)

Sain alkuviikosta tämän kesällä aloitetun neuletakin vihdoin valmiiksi.  Kyseessä on siis kirjoneuleliivi jonka ohje löytyy keväisestä Novita-lehdestä, lankana Seiskaveikkaa eri väreissä.


Olisi kyllä pitänyt uskaltaa tehdä pienempi koko! Lantionympärys vielä menettelee, mutta vyötäröllä on kymmenisen senttiä turhaa väljyyttä, ja kuten kuvasta näkyy, esim hihansuut ovat tosi suuret.
Mutta kyllä tämä silti kotioloissa ihan mukavasti lämmittää ...mieluummin liian iso kuin liian pieni. :)
Tämä on siis kokoa S joka on melkein aina se minulle sopiva koko, XS menee korkeintaan jossain tuulitakissa tai sensellaisessa. Niinpä en uskaltanut alkaa pienempää neulomaan, ettei tulisi turhaa työtä, ne ohjeen mitatkin vaikuttivat aika nafteilta.
Olen kyllä kuullut tai lukenut jostain että Novitan ohjeet ovat tosi reilusti mitoitettuja - ja olen sen itsekin esim sukkaohjeista todennut - mutta kyllä se on nyt uskottava ihan oikeasti tulevia neuleita silmälläpitäen.
Mutta se niistä kokoasioista... :)


Tässä on siis "valekirjoneuletta", kuviot on tehty jälkikäteen. Oikein mukava malli oli neuloa, kaikki tehtiin samalla kertaa joten palojakaan ei tarvinnut yhdistellä, ja raglanhihat oli tosi helppo neuloa.
Jos olisi hirveästi aikaa saattaisin neuloa toisen pienemmässä koossa ja erivärisenä, mutta taitaa jäädä haaveeksi ainakin lähitulevaisuudessa.
Nyt työn alla on pieniä neuleita, ja se oravapistelykin etenee hyvin, hyvin hitaasti...

IN ENGLISH; Just a quick post to show that I´ve finished the cardigan that I started to knit in the summer. It turned out too large for me, I should have dared to pick a smaller size. But hopefully it will keep me warm anyway!

1. syyskuuta 2012

Syksyistä

Syyskuu käynnistyi viileällä ja sateisella päivällä, aurinkoisen hemmottelevan elokuun jälkeen. Nyt on jo selvästi syksyinen tuntu ilmassa. Pihassa käy kova kuhina, kun rastaat, oravat ja pikkulinnut ahkeroivat.


Meillä on nuorimmaisen kanssa tapana mennä joka päivä takapihan suuren koivun alle syömään omenoita ja juttelemaan koulupäivästä jne. Melkein joka kerta saamme seuraa punarintapariskunnasta (tai ainakin jommastakummasta heistä), tulevat selvästi osallistumaan juttutuokioon. :)


Toivottavasti nyt syksyn aikaan käsityöharrastus alkaa palautua toivottuun asemaansa... Intoa ja suunnitelmia olisi jo kovasti, kun vaan aikaa riittäisi!
Olen minä jotain tehnyt, neuletakki on nappeja vaille valmis (plus tsiljoona pääteltävää langanpäätä...), ja syksyn ekat sukatkin on puikoilla.
Lumikkia olen yrittänyt pistellä pikkuisen eteenpäin, mutta se on tässä tilanteessa liian suuritöinen ja lannistava  malli. Pieni edistys ei näy missään, ja jäljellä on lähinnä metallilangalla pisteltäviä kohtia, ja sehän on hidasta ja takkuista. Niinpä laitoin Lumikin taas jäähylle, toivottavasti seuraavalla yrittämällä sujuu paremmin.


Eilen illalla innostuin kaivamaan tarvikkeet uuteen työhön, ja olipas kivaa kun pistely maistui taas! Tässä eilisillan työn tulos, "päähenkilön" ääriviivat ovat jo valmiina. Ihanaa pistellä pientä, helppoa ja syksyistä mallia...


Malli on tästä ihanasta kirjasta...


Meillä kävi eilen taas odotettu kyläilijä, ja täytyypä näyttää teillekin: kiinnittäkää huomiota Ama-neidin uuteen pantaan. :)
Mukavia alkusyksyn päiviä kaikille!


IN ENGLISH; It´s the 1st of September and it´s beginning to look like autumn. It´s busy in the garden as dozens of little birds, squirrels etc are doing their business.
I hope that during autumn I will have more time for stitching and knitting. I have some almost finished knitting projects so hopefully I can show them soon. I tried to stitch my Snow White project but it seems too daunting now that I don´t have much stitching time. Last night I started a small, autumn themed project and I like it a lot. It´s from the book shown above.
My sister´s pup came to visit us yesterday, take a look at her new collar. :)